”Paskalait”

Pian koittaa toukotöiden aika, ja maajussin pitäisi päättää mitä siementä ja mihin vakoon laittaa. Pahaan rakoon tuli uunituore lanta-asetus, joka kieltää lannan levityksen rinnepelloille. Kyse on siis ympäristöministeriön antamasta nitraattiasetuksesta, joka kieltää levityksen, mikäli pellossa voidaan mitata 15 prosentin kaltevuus.

 

Ylen haastattelema luomuviljelijä Antti Vauhkonen kertoo asetuksen haittaavan suunnitelmia: “Kyllä se meillä tarkoittaa, että osa pelloista jää pois kaalinviljelystä, sillä ne ovat liian kaltevia. Se merkitsee tuotantosuunnan uudelleen harkintaa, koska kaalia ei voi viljellä ilman kunnollista typpilannoitusta.”

 

Eniten asia hankaloittaa juuri luomuviljelijöitä, sillä asetus ei koske kemiallisia lannoitteita. Tästä onkin viljelijöiden keskuudessa ehditty vetää johtopäätöksiä, joiden mukaan kyse on Yaran lobbauksesta.

 

Toinen aiheeseen liittyvä kevään uutinen on, että jätevesiasetus – ns. paskalaki – sai taas lisäaikaa. Ministeri Grahn-Laasosen mukaan tarkoitus on vapauttaa kuivan maan kiinteistöt nykyisistä, kohtuuttomina pidetyistä vaatimuksista.

 

Asia koskee myös allekirjoittanutta, sillä vaimoni suunnitelmissa on alkaa tarjota ensi kesänä intialaista kotiruokaa kesäpaikassamme Perttelissä. Vaikka kyse on harrasteluontoisesta toiminnasta, niin selvitin jo toissa syksynä, mitä järjestelyjä toiminta aiheuttaa hygieniapassin hankkimisen lisäksi. Yksi terveystarkastajan vaatimuksista oli astianpesukone. Kuivan maan tontilla on vain kompostikäymälä ja kesävesijärjestelmä, joka ei vaadi järeää harmaanveden suodatusta. Mutta kunnan ympäristöinsinöörin mukaan apk:n asentaminen velvoittaisi tuhansien eurojen hintaisen pömpelin hankkimiseen.

 

Viime vuonna katselin tontilla, kun maajussit lannoittivat ympäröiviä peltoja. Tein samalla jätevesiasiasta oman, hiljaisen ratkaisuni olla liikaa hötkyilemättä. Mutta löytyy myös paljon niitä, jotka ovat hötkyilleet jo vuosia sitten. Isommille kiinteistöille on asennettu jopa 15 000 euron hintaisia järjestelmiä, joista moni on toiminut vain vuoden tai pari. Niissä talouksissa isännät ja emännät ovat kiljuneet riemusta jo kauan. Luettuaan ympäristöministerin viimeisen lausunnon he tulevat kiljumaan lisää, kun tajuavat kalliiden investointien olleen täysin turhia.

 

Itse olen ehdottomasti ympäristön suojelun puolesta, mutta asiat pitäisi osata myös suhteuttaa.

 

Palataan vielä mainitsemaani Yaraan. Juttu juontaa juurensa Kemira GrowHow-kauppaan, jonka Jyri Häkämies siunasi vuonna 2007. Kauppaan kuului myös Soklin kaivosalue, joka myytiin norjalaiselle Yaralle. Jos huhut pitävät paikkansa, niin siinä meni 207 miljoonalla 30 miljardin fosfaatit norjalaisille, jotka aikovat avata Soklin kaivoksen Savukoskelle. Suomen valtion osuudeksi jää rakentaa kaivokselle infra. Siihen on jo luvattu 200 miljoonaa valtion rahaa. Mikäli summa vähennetään kauppahinnasta, niin jäljelle jää vaivaiset seitsemän miljoonaa. Se on siis viime kädessä summa, jolla huipputuottoisa lannoitebisnes annettiin norjalaisille.

 

Soklin kaivosalueesta on kaavailtu yhtä laajaa kuin Talvivaarakin, 60 neliökilometriä. Jätevedet on tarkoitus johtaa Kemijokeen, jonne pelätään päätyvän muutakin kuin fosforia, muun muassa uraania.

 

Surullisen kuuluisaa Talvivaara-hanketta lobannut Mauri Pekkarinen ei katunut mitään vielä viime vuoden marraskuussa – ei edes kaivoksen aiheuttamia ympäristövahinkoja. Vähän sen jälkeen tehtiin päätös, jonka mukaan sijoittajat menettivät kaiken, ja nyt kaivoksen ostanee Guernseyn veroparatiisisaarella toimiva sijoitusrahasto.

 

Vedenjakajalla sijaitsevasta kaivoksesta on vuosikausia valunut nikkeliä, kadmiumia ja muita raskasmetalleja niin Oulujoen kuin Vuoksen vesistöihin. Nyt kun kaivoksen jätevesialtaat ovat tupaten täynnä, niin konkurssipesä rakentaa purkuputkea Nuasjärveen. Kainuun ely-keskuksen mukaan Talvivaaran alueelle varastoituja vesiä on kaikkiaan 9,3 miljoonaa kuutiota, josta osa olisi tarkoitus juoksuttaa 1000 kuution tuntivauhdilla suoraan vesistöön.

 

Purkuputkelta puuttuu kuitenkin niin ympäristö- kuin rakentamislupa. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston on tarkoitus käsitellä lupahakemukset huhtikuun aikana. Tilanteeseen on ajauduttu sen takia, että kaivoksen toimintaa on jo useiden vuosien ajan katsottu läpi sormien. Mikäli purkuputken rakentamiselle annetaan virallinen lupa, niin mielestäni siinä tapauksessa myös maajussit voisivat aivan hyvin jatkaa lannanlevitystä pelloilleen.

 

Tosin parempikin kohde lannanlevitykselle olisi, sillä lauantaina 11.4. Helsingissä järjestetään suuri EU:n vastainen mielenosoitus. Ei olisi pahitteeksi, että kepun äänestämisen sijaan myös maajussit antaisivat haisevan vastalauseensa politiikalle, jota EU harjoittaa ja jota nykyiset suuret puolueet kritiikittä tukevat. Luulisi, että ainakin maitotilalliset ovat saaneet tarpeekseen, kun maidon tuottajahinta on laskenut ja EU päätti viivästyttää tukien maksamista, mikä johtaa tilalliset yhä pahempaan ahdinkoon.

 

Muutenkin Suomen saama maataloustuki on muita Euroopan maita pienempi, mikä on osaltaan johtanut siihen, että Suomen nettojäsenmaksu on kohonnut jo yli miljardiin vuodessa. Ei olisi siis temppu eikä mikään siirtyä kokonaan kansallisiin tukiin.

 

Viimeksi viljelijöiden EU-vastainen mielenosoitus nähtiin Helsingissä vuonna 1999. Olisiko tullut jo seuraavan aika?

 

 

Mainokset

Kiina-ilmiö

Viime keväänä kirjoitin matkakirjassani näin: “Dollarin valta väistyy ennemmin tai myöhemmin, sillä Kiinan talous ajaa aivan kohta Yhdysvaltojen ohi ja menee menojaan. Tuskin Kiina siinä vaiheessa kumartaa dollarin perään, vaan silloin alkaa keskinäinen kamppailu maailman herruudesta Intian kanssa. Se tarkoittaa maailmantalouden ja -politiikan painopisteen paluuta tänne Aasiaan, jossa se olikin vielä 1700-luvun alkaessa.”

 

Paljon on virrannut vettä sen jälkeen Jangtse-joessa – ja hieman vähemmän täällä Etelä-Intian Aghanashinissa, jota juuri katselen kirjoituspöytäni takaa. Vuoden aikana Kiinan ostovoimakorjattu bruttokansantuote ohitti USA:n vastaavan, ja nyt Forbesin-listalla kolme maailman suurinta yritystä ovat kiinalaisia pankkeja – JP Morganin ollessa vasta neljäntenä.

 

Kaikki tämä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, ja tuntuu kuin Kiina olisi noussut yhdessä yössä halpatyömaasta maailman talousjohtajaksi. Tietenkään niille, jotka ovat seuranneet kehitystä, asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Kiinan talous on kasvanut viimeiset 30 vuotta keskimäärin 10 prosentin vuosivauhdilla. Viime vuonna kasvua oli enää 7%, ja sen ennustetaan edelleen hidastuvan. Pekingissä ei haaveilla enää nopeasta talouskasvusta, vaan nyt suurin haave saasteiden täyttämässä kaupungissa on saada takaisin sininen taivas.

 

Kiina on viime vuosien aikana pelannut shakkia monella eri sektorilla vahvistaakseen taloudellista asemaansa. Taktisia siirtoja ovat mm. oman kehityspankin ja valuuttarahaston perustaminen BRICS-maiden kanssa, joihin Kiinan lisäksi kuuluu Brasilia, Venäjä, Intia ja Etelä-Afrikka. Lisäksi Kiina on perustamassa Aasian infrastruktuuri-investointipankkia, AIIB:ta, johon monen muun Euroopan maan lisäksi myös Suomi ilmoitti eilen ottavansa osaa.

 

Eikä tässä kaikki, Kiina on jo pitkään puuhaillut uutta maailmanvaluuttaa. Se on takoitus tulla Kiinan juanista, jonka tueksi Kiina on haalinut maailman kultavaroja ja sulatot ovat käyneet kuumina, kun unssin harkkoja on sulatettu kilon paloiksi. Nyt suunnitelma on jo niin pitkällä, että viime viikkojen aikana Kiina on pystyttänyt pitkin Aasiaa suuria mainostauluja, joissa hehkutetaan uutta maailmanvaluuttaa.

 

USA on katsellut kehitystä enemmän kuin huolestuneena. Varsinkin uusi maailmanvaluutta ja BRICS-maiden suunnitelma syrjäyttää dollari keskinäisessä raaka-ainekaupassaan, on asia, jossa USA näkee punaista. Yhdysvallat tietää menettävänsä hegemonia-asemansa, mutta ennen kaikkea se pelkää dollarin romahtavan. Tähän mennessä se on pystynyt eliminoimaan kapinalliset, kuten Irakin ja Libyan, jotka ovat uhitelleet alkavansa käyttää dollarin sijasta jotain muuta valuuttaa, mutta nyt vastassa on järkälemäinen koalitio.

 

Myös Yhdysvallat on tehnyt shakkilaudalla siirtoja. Niihin kuuluu erilaiset vapaakauppasopimukset, joiden turvin USA yrittää pitkittää dollarin luhistumista. Vaikka Suomen media pääsääntöisesti tukee sopimuksia, niin aina joskus lipsahtaa.

 

Tammikuussa Iltalehden pikku-uutiseen oli eksynyt melko paljastava kappale TTIP:n todellisesta luonteesta. “Tulleja ja kiintiöitä EU:n ja USA:n välillä on jäljellä enää vähän, joten neuvottelujen todelliset väännöt koskevat sellaisia asioita kuten hormonien ja antibioottien käyttöä lihantuotannossa, kasvien geenimuuntelua, julkisia hankintoja ja ulkomaisten investoijien oikeuksia.”

 

Toissa viikolla Hesari meni jo pidemmälle: “Tellisin mukaan sekä TTIP:n että Tyynenmeren kumppanuussopimus (TPP) ovat Yhdysvalloille geopoliittinen keino hidastaa Kiinan nousua maailmanvallaksi. Sopimukset syventävät Yhdysvaltain ja sen liittolaisten yhteistyötä – ja kampittavat näin epäsuorasti Kiinaa, jota ei ole kutsuttu mukaan kumpaankaan sopimukseen.”

 

Lisäksi HS kirjoittaa yhden rivin näin: “Suomen kannalta TTIP:n lempinimi kauppa- tai kevyt-Nato on erityisen kiinnostava.”

 

USA:n shakkisiirtoihin kuuluu myös Venäjän vastaiset pakotteet, joihin se onnistui varsin helposti saamaan EU:n mukaansa. Pakotteet heikentävät ennen kaikkea Venäjän ja EU:n taloutta, mikä antaa USA:lle lisää peliaikaa Kiinan vastaisessa taistelussaan.

 

Julkisuudessa Yhdysvallat on ilmoittanut olevansa huolissaan AIIB:n kohdalla lähinnä siitä, että uusi pankki ei välttämättä noudata riittävän tiukkoja normeja hallinnon läpinäkyvyydessä tai työoloissa ja ympäristönsuojelussa. Venäjän pakotteiden osalta huoli kohdistuu Krimin kansaan. Uskokoon ken haluaa. Ennemminkin näyttää siltä, että USA haluaa sotaa koko Venäjää vastaan, jolloin siinä menisi Krimikin samalla.

 

Elämme siis historiallisesti mielenkiintoisia aikoja. Kiina-ilmiö sellaisena kuin opimme sen tuntemaan – halpatyömaana – ei tule toistumaan enää millään maailman kolkalla. Siitä pitää huolen automaatio ja robotit.

 

Suomea ajatellen tilanne ei ole kaksinen. Venäjän pakotteet vaikuttavat kaikista eniten juuri Suomeen. Ja ellei suursotaa tule, niin lisäksi on odotettavissa, että seuraavan vaalikauden aikana dollari romahtaa, mikä saa aikaan paljon suuremmat vaikutukset kuin vuoden 2008 finanssikriisi. Suomelle se tarkoittaa EU:n jäsenenä osallistumista entistä suurempiin tukipaketteihin.

 

Hiekkaa Nordean lattioilla?

Nordean väki kunnostautui viime viikolla puhumalla läpiä päähänsä. Ensin pääekonomisti Aki Kangasharju kritisoi SDP:n esittämiä veronkorotuksia sanomalla, että Suomen kokonaisveroprosentti on jo toiseksi korkein maailmassa heti Pohjois-Korean jälkeen. Totuus on kuitenkin, ettei Pohjois-Koreassa peritä veroja juuri lainkaan.

 

No, samapa tuo, en minäkään veronkorotuksia kannata, mutta pääekonomistin kannattaisi oman uskottavuutensa takia varmistua antamiensa esimerkkien paikkansapitävyydestä. Mitä veroihin tulee, niin itse laajentaisin veropohjaa ulottumaan myös paratiiseihin, samoin kuin rankkaa verosuunnittelua tekeviin suuryhtiöihin, joista moni makasaa vain 0-4% yhteisöveroa.

 

Suomen kohdalla veronkierto tarkoittaa yli 10 miljardin vuosittaista veromenetystä. Mikäli siitä saataisiin edes puolet päivänvaloon, niin valtion ei tarvitsisi tänä vuonna tehdä lisävelkaa lainkaan. Seikka, joka tuntuu pääekonomistilta unohtuneen – vai kuuluuko se saavutettujen etujen piiriin, mistä ei ole soveliasta puhua?

 

Loppuviikolla Nordean analyytikko Sanna Kurronen esitti oman viisautensa, jonka mukaan suomalaista hyvinvointivaltiota eivät aja alas puolueet, markkinavoimat tai muu ulkoinen taho, vaan suomalaiset itse, koska eivät suoriudu opinnoistaan nopeammin eivätkä halua eläköityä myöhemmin. Rappiollisena Sanna pitää myös “muodikasta downshiftaamista” ja sapattivapaita.

 

Sanna ei taida muistaa edellistä finannsikriisiä. Sen seurauksena Suomi joutui ottamaan kahtena perättäisenä vuonna 10 miljardia nettovelkaa, ja vaikutukset tuntuvat edelleen. Se johtui täysin siitä Sannan edustamasta sektorista, jolle olemme maksaneet miljarditolkulla erilaisina tukipaketteina, eikä loppua näy.

 

Viime syksynä ilmestyneessä kirjassani vertasin nykyistä pankkitoimintaa kyläyhteisöön, jossa uhkapeleihin koukkuun jäänyt addikti käy viikoittain kasinolla pelaamassa rulettia. Jos hän voittaa, niin hän pitää rahat, mutta mikäli hän häviää, niin kyläyhteisö maksaa tappiot. Missään kyläyhteisössä ei suvaittaisi moista, mutta kansainvälisessä finanssipolitiikassa se on itsestäänselvyys. Mitään muuta liiketoiminnan sektoria ei tueta siinä määrin kuin yksityistä pankkitoimintaa. Se on samalla tulonsiirto köyhiltä rikkaille, sillä loppupeleissä voitot – jättisuurien optioiden muodossa – keräävät vain harvat ja valitut.

 

Analyytikko Kurronen voisi aikansa kuluksi laskea, paljonko esimerkiksi Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos kuittaa tänä keväänä “rahasamponsa” kautta Nordean osingoilla. No, voin minäkin sen tehdä. Nalle kuittaa 68 493 euroa joka ikinen päivä – viikonloput mukaan lukien. Tämä johtuu siitä, että valtio on luovuttanut rahanluontioikeuden yksityisille liikepankeille.

 

Asian ei tietenkään tarvitsisi olla niin. Olen puhunut tästä ennenkin, mutta suuri osa ihmisistä ei taida käsittää kuinka isosta asiasta on kyse. Yritän taas.

 

Vaikka juuri nyt korot ovat alhaalla, niin siitä huolimatta esimerkiksi 20 vuoden laina-ajalla asunnon ostaja maksaa extraa lähes 50% asuntonsa hinnasta. 200 000 euron hintaisen asunnon kohdalla se tarkoittaa sadan tonnin siivua. Nykyisessä järjestelmässä kyseinen summa valuu ulos kansantalouden kierrosta, sillä Nordeakin taitaa olla jo 75% ulkomaisessa omistuksessa – ja Nalle itse on Ruotsissa kirjoilla.

 

Tällä hetkellä kansantalouden maksamista koroista karkaa noin 9 miljardia ulkomaille joka vuosi. Suurin piirtein sama summa, joka valtiolta jää saamatta veronkierron takia. Jotta saisimme pysymään nuo korkomiljardit – tai edes osan niistä – kotimaassa, niin meidän olisi syytä perustaa Norjan tyyliin julkinen pankki, joka myöntäisi edullista asunto-, opinto, ja yrityslainaa.

 

Tästä syntyvällä tuotolla voisimme rahoittaa esimerkiksi perustuloa, jonka suuruudeksi olen ehdottanut 1000 e/kk kaikille täysi-ikäisille Suomen kansalaisille. Perustulo olisi ratkaisu pitää maaseutu elävänä ja palvelut viriileinä. Se olisi konkreettinen ratkaisu synnyttää ne 200 000 uutta työpaikka, joista nyt vain esitetään kauniita lupauksia.

 

Perustulo toimisi niin starttirahana kuin sosiaaliturvana, mikä yrittäjältä tällä hetkellä puuttuu. Moni kaupungissa asuva haaveilee maallemuutosta, mutta ei uskalla toteuttaa sitä nykyisillä pelisäännöillä. Moni haluaisi toimia luomuyrittäjänä, käsityöläisenä, eläintenhoitajana, freelanserina, taiteilijana, kirjailijana, pienviljelijänä, kyläkaupan pitäjänä, matkailuyrittäjänä, etätyöntekijänä jne. Lisäksi kunnat voisivat toteuttaa erilaisia energiakylähankkeita samaan tapaan kuin Pohjanmaalla on tehty yhteistyössä Vaasan yliopiston kanssa.

 

Maaseudun aktivoituminen purkaisi taajamien sumaa ja varsinkin pk-seudun asuntokuplaa ja hulluihin hintoihin karanneita vuokria. Moni perheellinen, joka asuu kaksiossa tai kolmiossa, haaveilee isommasta asunnosta. Stadin kaksion hinnalla saisi hienon okt:n vähän syrjemmästä maaseudulta ja jäisi vielä säästöönkin. Elämänlaatu paranisi kertaheitolla.

 

Esitän nyt kysymyksen, olisitko valmis siihen, että maksamillasi asuntolainan koroilla rahoitettaisiin edellä kuvailemaani toimintaa? Vai haluatko mieluummin, että Nalle ja hänen kaverinsa keräävät koko potin, niin kuin tähänkin asti?

Kansallinen vesistrategia

Sveitsissä päämajaa pitävän Nestlén pääjohtaja Peter Brabeck-Letmathe on jo kauan halunnut luoda vedelle markkina-arvon ja poistaa sen ihmisoikeuksien joukosta. Vihdoin myös Suomessa asia on saanut vastakaikua, ja kukapa muu olisi voinut antaa hankkeelle kasvot kuin Björn Wahlroos.

 

Nestlé on kunnostautunut häikäilemättömänä vesirosvona ympäri maailmaa. Esimerkiksi Pakistanissa se on haalinut laajoja pohjavesialueita ja pumpannut niitä tyhjiksi, minkä seurauksena ihmisten kaivot ovat kuivuneet. Sitten Nestlé myy saman veden supermarketeissa ironisesti tuotenimellä Pure Life.

 

Nestlé on ollut vastakkain myös yhdysvaltalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhtiö maksaa säiliöautollisesta puhdasta lähdevettä vajaan kymmenen dollaria maanomistajalle. Kun Nestlé myy saman vesimäärän pullotettuna, niin kassaan kilahtaa 50 000 dollaria. Asukkaiden mielestä heidän talojensa ja maa-alueidensa alla olevat vesivarannot kuuluisivat heille, mutta oikeus oli toista mieltä. Nestlé saa edelleen pumpata vettä ilman että maanomistajat saisivat edes kunnon korvausta.

 

Maailman vesipäivää vietettiin eilen kuivissa tunnelmissa myös Kaliforniassa. On ennustettu, että osavaltion pohjavesivarat riittävät enää vuodeksi eteen päin. Siitä huolimatta Nestlé jatkaa pumppaamistaan 400 miljoonan gallonan vuosivauhdilla.

 

Syyskuussa 2013 EU:n komissio vastaanotti Euroopan laajuisen aloitteen kansalaisten oikeudesta puhtaaseen veteen ja laadukkaaseen vesihuoltoon. Vaikka komissio suhtautui asiaan myönteisesti, niin veden tunnustamista lakiin perustuvaksi perusoikeudeksi ei kuitenkaan vastauksessa luvattu. Komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič perusteli päätöksiä sillä, että asia kuuluu kansalliseen, alueelliseen ja paikalliseen päätöksentekoon.

 

Suomalainen pohjavesi kuuluu maailman halutuimpien joukkoon. Se sai ensimmäisenä maailmassa elintarviketurvallisuusstandardin, joka takaa veden olevan kuluttajaturvallista ympäri maailman. Onkin siis suorastaan ihme, ettei janoiset, monikansalliset yhtiöt ole jo pumppaamassa pohjavettämme. Lienee kuitenkin varmaa, että suunnitelmia on jo tehty, ja kenties yhtiöt vain odottavat vapaakauppasopimuksien ratifiointia, jonka jälkeen Suomi ei mahdollisesti voi tehdä enää muutoksia lainsäädäntöönsä.

 

Nyt olisikin siis korkea aika toteuttaa kansallinen vesistrategia, joka turvaa sen, ettei Nestlé eikä mikään muukaan yritys pääse käsiksi pohjavesivaroihimme. Yhtä tärkeää olisi kiireen vilkkaan tehdä parannuksia täysin retuperällä olevaan kaivoslainsäädäntöön. Monikansalliset kaivosyhtiöt eivät ole uhka pelkästään siinä mielessä, että nykyinen laki tarjoaa mahdollisuuden ryöstää mineraali- ja kaivannaisvaramme ilmaiseksi. Ne ovat uhka myös vesistöillemme. Yksistään Talvivaaran kaivos on jo turmellut pahoin niin Oulujoen kuin Vuoksen vesistöä. Voimme vain kuvitella, mitä tapahtuu, jos Talvivaaran kaltaisia katastrofeja tulee kymmeniä lisää.

 

Suomi tunnetaan maailmalla tuhansista puhtaista järvistä. Pitäkäämme ne myös puhtaina ja pohjavedet omassa hallinnassamme.

 

Allekirjoita kansalaisaloite kaivosverosta!

Aluksi lyhyt kertaus meneillään olevasta kaivosbuumista.

Vuonna 2012 Sauli Niinistö sanoi, että kaivostoiminnasta tulee Suomen uusi Nokia. Seuraavana vuonna hän jo toppuutteli, että ei ehkä sittenkään. Sen sijaan Mauri Pekkarinen ei katunut Talvivaara-hanketta edes viime vuoden marraskuussa.

Talvivaaran tarina alkoi vuonna 2003, jolloin Pekka Perä osti kaivosoikeudet Outokummulta kahden euron hintaan. Sittemmin valtio laittoi hankkeeseen satoja miljoonia rahoittamalla alueen infraa sekä valtion omistaman Solidium-sijoitusyhtiön kautta tehtyinä investointeina. Kaikki meni, ja myös piensijoittajat tekivät puhtaan nollatuloksen. Nyt kaivoksen ostanee Guernseyn veroparatiisisaarella toimiva sijoitusrahasto, vaikka vedenjakajalla sijaitseva kaivos edelleen syöksee nikkeliä, kadmiumia ja muita raskasmetalleja niin Oulujoen kuin Vuoksen vesistöihin.

Talvivaaran aiheuttama tappio on kuitenkin vielä pientä verrattuna Kemira GrowHow-kauppaan, jonka Jyri Häkämies siunasi vuonna 2007. Kauppaan kuului myös Soklin kaivosalue, joka myytiin norjalaiselle Yaralle. Jos huhut pitävät paikkansa, niin siinä meni 207 miljoonalla 30 miljardin fosfaatit norjalaisille, jotka ovat avaamassa Soklin kaivoksen Savukoskelle. Suomen valtion osuudeksi jää rakentaa kaivokselle infra. Siihen on jo luvattu 200 miljoonaa valtion rahaa. Mikäli summa vähennetään kauppahinnasta, niin jäljelle jää vaivaiset seitsemän miljoonaa.

Soklin kaivosalueesta on kaavailtu yhtä laajaa kuin Talvivaarakin, 60 neliökilometriä. Jätevedet on tarkoitus johtaa Kemijokeen, jonne pelätään päätyvän muutakin kuin fosforia, muun muassa uraania.

Kaivostoiminnan tulopuoli jää varsin laihaksi, sillä Suomi kuuluu kehitysmaiden ohella maihin, jotka eivät peri kaivosveroa. Siten valtio saa kaivostuloja ainoastaan maanomistajana Metsähallituksen kautta. Esimerkiksi vuoden 2013 tuotot olivat vain pari miljoonaa euroa. Vaikka kaisvostoimintaa on perusteltu sen työllistävällä vaikutuksella, niin se on kovin pientä ainakin toiminnan haittoihin nähden. Esimerkiksi Soklin kohdalla Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin mukaan Savukoskelle jäisi tuotantovaiheessa enimmillään vain 40 työpaikkaa.

Kaikki edellä kerrottu on kuitenkin vasta esileikkiä siihen nähden mitä on luvassa.

Uusia varauksia ja valtauksia on satamäärin. Jo kuudesosa Suomen pinta-alasta on tavalla tai toisella alistettu kaivostoiminnalle – mukaanlukien Natura-alueita. Suomea kutsutaan Pohjolan Kongoksi, ja kehitysmaissakin naureskellaan touhulle. Hiljan oli uutinen, että ulkolaiset kaivosyhtiöt pitävät Suomea maailman parhaimpana maana suorittaa kaivostoimintaa. Pelkään pahoin, että riittää vielä niitäkin, jotka tunsivat kansallista ylpeyttä lukiessaan kyseisen uutisen.

Seuraava askel on se, että CETA ratifioidaan ehkä vuoden lopussa ja TTIP kenties ensi vuoden puolella. Sitten alkaa pohjoismaiden laajin luonnonraiskausoperaatio, joka kenties kulminoituu siihen, että muutama “korppikotkayhtiö” haastaa valtion välimiesoikeuteen. Näistä oikeudenkäynneistä on maailmalla riittävästi esimerkkejä, kuinka useampikin valtio on saanut miljardien suuruiset maksuvaateet. Tämä on tietyn tyyppisten monikansallisten yritysten uutta ansaintalogiikkaa, jonka vapaakauppasopimukset mahdollistaa.

Nyt on viimeinen hetki allekirjoittaa kansalaisaloite louhintaveron saamiseksi suomalaiseen kaivostoimintaan, ennen kuin CETA ja TTIP ratifioidaan. Sopimukset nimittäin saattavat aiheuttaa sen, ettei lainsäädäntöä voi enää jälkikäteen muuttaa. Louhintavero ei vielä yksin takaa, etteikö pahimmat uhkakuvat toteutuisi, mutta ainakin se pienentää riskiä ja tuottaa valtion kassaan edes sen verran tuloja, että voidaan siivota jälkiä. Toivottavasti aloite herättää kansanedustajat pohtimaan myös muuta asiaan liittyvää lainsäädäntöä.

Kampanjasivu

http://kaivosvero.fi/

Aloite

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1129

Miksi lähdin mukaan vaaleihin

Äänestin vihreitä vuosikausia, enkä seurannut aktiivisesti politiikkaa, mutta kuvittelin vihreiden olevan vihreän aatteen takana. Viime eurovaaleissa heidän intohimoinen liittovaltiohinku sai lopulta karvat pystyyn. Kirjoitin samaan aikaan matkakirjaani, ja olin sen myötä tutustunut tarkemmin myös kirjainyhdistelmiin CETA ja TTIP. Tajusin, että ne jos mitkä ovat yksiä luonnonriistosopimuksia, eikä mikään muu kuin ero EU:sta torppaisi niiden tuloa Suomeen.

Vapaakauppasopimuksiin liittyy iso liuta erilaisia uhkia, mutta otan tässä esille niistä vain yhden. Luokaamme kuitenkin aluksi katsaus muutaman vuoden taakse.

Vuonna 2012 Sauli Niinistö sanoi, että kaivostoiminnasta tulee Suomen uusi Nokia. Seuraavana vuonna hän jo toppuutteli, että ei ehkä sittenkään. Sen sijaan Mauri Pekkarinen ei katunut Talvivaara-hanketta edes viime marraskuussa. Jos kepu voittaa vaalit, niin luultavasti Mauri pääsee taas “pekkaroimaan” ja Talvivaaraan laitetaan lisää valtion rahaa. En ihmettelisi. Näen jo kuinka Mauri painaa tämän “hyvän hankkeen” perässä niin että tupee heiluu.

Kemira GrowHow-kauppa Yaralle oli kai sekin aikoinaan Pekkarisen suunnittelema, vaikka menikin Häkämiehen nimiin. Ja jos huhut pitävät paikkansa, niin siinä meni 207 miljoonalla 30 miljardin fosfaatit norjalaisille, jotka ovat avaamassa Soklin kaivoksen Savukoskelle. Tuntuu kuin tästä GrowHow-kaupasta olisi puuttunut knowhow.

Suomen valtion osuudeksi jää rakentaa Soklin kaivokselle infra. Siihen on jo luvattu 200 miljoonaa valtion rahaa. Tulopuolta on hieman vaikeampi hahmottaa, sillä Suomi kuuluu kehitysmaiden ohella maihin, jotka eivät peri kaivosveroa. Siten valtio saa kaivostuloja ainoastaan maanomistajana Metsähallituksen kautta. Esimerkiksi vuoden 2013 tuotot olivat vain pari miljoonaa. Vaikka kaisvostoimintaa on perusteltu sen työllistävällä vaikutuksella, niin se on kovin pientä ainakin toiminnan haittoihin nähden.

Uusia varauksia ja valtauksia on satamäärin. Jo kuudesosa Suomen pinta-alasta on tavalla tai toisella alistettu kaivostoiminnalle – mukaanlukien Natura-alueita. Suomea kutsutaan Pohjolan Kongoksi, ja kehitysmaissakin naureskellaan touhulle. Hiljan oli uutinen, että ulkolaiset kaivosyhtiöt pitävät Suomea maailman parhaimpana maana suorittaa kaivostoimintaa. Pelkään pahoin, että riittää vielä niitäkin, jotka tunsivat kansallista ylpeyttä lukiessaan kyseisen uutisen.

Seuraava “leveli” on se, että CETA ratifioidaan ehkä vuoden lopussa ja TTIP kenties ensi vuoden puolella. Sitten alkaa pohjoismaiden laajin luonnonraiskausoperaatio, joka kenties kulminoituu siihen, että muutama “korppikotkayhtiö” haastaa valtion välimiesoikeuteen. Näistä oikeudenkäynneistä on maailmalla riittävästi esimerkkejä, kuinka useampikin valtio on saanut miljardien suuruiset maksuvaateet. Tämä on tietyn tyyppisten monikansallisten yritysten uutta ansaintalogiikkaa, jonka vapaakauppasopimukset mahdollistaa.

Minusta se, mitä nyt tapahtuu, on tyrmistyttävää. Olisi vielä joten kuten ymmärrettävää, mikäli laajamittaisesta maisemien tuhoamisesta ja vesistöjen pilaamisesta koituisi valtion tyhjillään ammottavaan kassaan jumalattoman paljon rahaa. Mutta jos siitä koituu vain lisää kuluja veronmaksajille, niin ei touhussa ole järjen hiventäkään.

Kun mikään ei näytä pysäyttävän tätä absurdia kehitystä, niin ajattelin laittaa korteni kekoon. Olisin saattanut päätyä kansalaistoimintaan, mutta koska vaalit oli sopivasti tulossa, niin ajattelin asettua ehdolle. Looginen valinta puolueeksi oli se, jonka missio on erota EU:sta.

Vaikka en liiemmin usko kansalaisaloitteen vaikutusmahdollisuuksiin, niin olen nyt sellaista tekemässä. Kyse on kaivosverosta ja aloite lähti tarkastuskierrokselle oikeusministeriöön viime viikolla. Jotta aloite päätyisi eduskuntaan asti, sen pitäisi kerätä 50 000 nimeä.

Ajankohta on hyvä, sillä kaikilla on tuoreessa muistissa Talvivaaran tapaus. Pian valitaan myös uusi eduskunta, ja ainakin teoriassa voi toivoa, että se olisi demokraattisempi kuin edeltäjänsä, joka otti käsittelyyn yhden ainoan kansalaisaloitteen. Se oli aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Täällä Findiana Jones, Karnataka
sitoutumaton, IPU

Vaalisivuni

https://findianajones2015.wordpress.com/

hedari test 01

Velkakello

Tämän päiväisessä Talouselämän jutussa keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E J. Penttilä penää ehdokkailta ratkaisuja velkaongelmaan.

“Velkakellolla haluamme muistuttaa äänestäjiä ja ehdokkaita valtion erittäin nopeasta velkaantumisesta. Ylisuurille vaalilupauksille ei ole varaa. Kehotamme kansalaisia ja mediaa vaatimaan ehdokkailta vastauksia siihen, miten velkakello saadaan käännettyä”

Tarkastellan ensin kansantajuisesti millainen summa nykyinen valtionvelkamme onkaan. Siihen antaa valaistusta tämä Kari Rosenlöfin blogi.

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18205…

Rosenlöfin mukaan emme pysty koskaan maksamaan velkaa takaisin.

Ennen kuin puhutaan lääkkeistä, pitää analysoida tauti. Kaikki johtuu finanssimarkkinoiden vapauttamisesta ja siitä, että rahanluonti annettiin yksityisille pankeille. Se on johtanut tilanteeseen, jossa 1% omistaa 48% maailman kaikesta varallisuudesta.

Sinä samaisena aikana myös Suomen veroaste on noussut noin 10%. Kaikki sekin raha on mennyt erinäisiin eurokokeiluihin sekä yksityisille, ulkomaalaisille sijoittajille ja pankkiireille. Jos edelleen haluamme jatkaa tätä tuloerojen maksimointia ja hyvinvointivaltion täydellistä alasajoa, niin mikäpä siinä. Se tosin johtaa hyvin nopeasti täyteen kaaokseen, joten ei sekään ole ratkaisu, eikä mielestäni kuulu sivistysvaltion agendalle edes vaihtoehtona.

Pelkkä valtionvelka sinällään on vielä verraten pieni, sillä koko kansantalouden velka (ilman rahoitusalaa) on tällä hetkellä noin 450 miljardia, jonka keskimääräinen korkoprosentti lienee parin prosentin luokkaa. Se tarkoittaa, että vuodessa maksamme 9 miljardia pelkkinä korkoina. Mikäli keskimääräinen korkoprosentti nousisi neljään, niin vuotuinen korkomeno olisi 18 miljardia, ja sitä kansantalous ei kestäisi. Eikä se kestä edes tätä nykyistä menoa.

Nykyisellä systeemillä emme siis koskaan selviydy velkataakasta. Tänäkin vuonna valtio ottaa lisää velkaa 5 miljardia.

Asiaan on toki ratkaisu. Ratkaisu on se, että Suomi eroaa EU:sta ja eurosta, ottaa käyttöön oman keskuspankin, jonka alaa toimii joukko julkisia pankkeja. Siten tuo nykyinen 9 mrd – tai tulevaisuudessa kenties 18 mrd ohjautuisi suoraan kansantalouden hyväksi – sen sijaan, että se nyt lihottaa ulkomaisia pankkiireja ja sijoittajia.

Samalla tuo olisi suurin teko kestävän kehityksen suuntaan, mitä yksittäinen valtio voi tehdä. Täysin mahdoton, jatkuvan kasvun vaade pitkälti perustuu juuri siihen, että noille yksityisille rahanluojapankeille pitää maksaa velkarahasta korkoa – aina vaan enemmän ja enemmän. Jokainen, joka ymmärtää mitä tarkoittaa eksponentiaalinen kehitys, ymmärtää asian täysin mahdottomaksi.

Me siis teemme nykyisin työtä ja valmistamme kaikenlaisia turhakkeita 9 miljardin edestä, jotta saamme maksettua korot. Onko se kestävää kehitystä?

 

Kahden ydinvoimalan hinnalla 33000 aurinkovoimalaa

Helsingin Energia, Helen, rakentaa parhaillaan Suvilahteen aurinkovoimalaitosta, josta tulee toiseksi suurin koko maassa. Suurimman titteli pysyy edelleen kotipaikkakunnallani, Salossa. Suvilahden voimalan kapasiteetti tulee olemaan arviolta 260 megawattituntia, ja sen myötä aurinkosähkön tuotanto kasvaa Suomessa noin kymmenen prosenttia. Se kuvaa hyvin, kuinka lapsen kengissä ala vielä on.

Oulun Energian hiljattain päättyneessä pilottiprojektissa selvisi mielenkiintoinen seikka. Pilotissa haluttiin verrata aurinkoenergian käyttömahdollisuuksia Pohjois-Saksaan, missä hyödynnetään aurinkosähköä laajasti. Tulokset osoittivat, että Oulun korkeudella aurinkosähköä pystyy tuottamaan tismalleen saman verran kuin Pohjois-Saksassa.

Salossa toimivan Astrum-keskuksen vuotuinen sähköntuotto on noin 300 MWh, ja se jauhaa sähköä ympäri vuoden. Tehokkaimmillaan voimala on valoisaan aikaan, maaliskuulta lokakuulle. Näihin päiviin asti aurinkoenergian ogelmana Suomessa onkin ollut juuri tuo neljä kuukautta kestävä pimeä kausi, jolloin tehot putoavat. Mutta tammikuussa Yle uutisoi, että energia voidaan varastoida olemassa olevaan maakaasuinfraan. Heti perään Tiede-lehti otsikoi juttunsa: “Aurinkosähkön varastoinnin ongelmat ohi”. Jutussa kerrotaan menetelmästä, jossa sähkö saa bakteerit hiilidioksiidin avulla tuottamaan metaania huippukorkealla hyötysuhteella.

Saksalla kävi ajoituksen suhteen hyvä tuuri. Saksahan nimittäin sulki heti Fukushiman onnettomuuden jälkeen kahdeksan ydinvoimalaa ja loput yhdeksän on tarkoitus ajaa alas vajaan kymmenen vuoden kuluessa. Varmaan Saksa joutuu silti vielä muutaman vuoden polttamaan ruskohiiltä, mutta nyt heillä on ratkaisun avaimet käsissään.

Entäpä sitten Suomi? Arevan surullisen kuuluisa Olkiluoto kolmonen on vielä “vaiheessa”. Sen alkuperäinen hinta-arvio oli 2,5 miljardia ja sen oli tarkoitus valmistua jo 2009. Voimalan tämänhetkinen hinta-arvio on 8,5 miljardia, ja sen odotetaan valmistuvan käyttökuntoon vuoteen 2020 mennessä.

Viime vuonna eduskunta myönsi periaateluvan Fennovoiman uudelle ydinvoimalalle. Sen toimittaja on venäläinen Rosatom, ja sopimuksen alustavaksi hinnaksi on arvioitu 7,7 miljardia. Pitää kuitenkin muistaa, että esim. Rosatomin hankkeessa Sosnovyi Boriin on ollut lukuisia ongelmia. Vuonna 2010 rakennustyöt keskeytyivät puoleksi vuodeksi, koska työmaalla rikottiin paloturvallisuusmääräyksiä. Lisäksi ydinvoimalan betonirakenteet romahtivat 2011, ja Rosatom jatkoi voimalan töitä raunioiden päällä. Mikäli sama rakennustyyli jatkuu myös Pyhäjoella, niin on helppo ennustaa, että voimalan lopulliset kustannukset menevät 10 miljardin paremmalle puolelle.

Jos siis arvioimme näiden kahden suomalaisen ydinvoimalahankkeen hintaa, niin näyttää siltä, että 20 miljardia menee rikki.

Vilkaistaanpa sitten vertailun vuoksi aurinkovoimaloiden hintoja. Suvilahteen nousevan voimalan on arvioitu maksavan 600 000 euroa. Kahden ydinvoimalan hinnalla Suomeen saataisiin hieman reilut 33 000 vastaavanlaista aurinkovoimalaa. Kapasiteetiltaan se vastaisi noin 10 terawattitunnin vuosituotantoa.

Katsotaan seuraavaksi omavaraisuusastetta. Vuonna 2013 Suomen sähkönkulutus oli 84 TWh, josta tuonnin osuus 16 TWh, pääasiassa Ruotsista. Kun rakenteilla oleva Olkiluoto kolmonen valmistuu, niin sen kapasiteetti tulee olemaan 14 TWh. Entäpä sitten ennusteet? Työ- ja elinkeinoministeriön ennuste sähkönkulutuksesta vuodelle 2020 on 94 TWh ja VTT:n arviossa haarukka on 84-94 TWh:n välillä. Odotettua syvemmän taantuman ja entistä tehokkaamman tuotannon johdosta uskon, että alempi luku tulee olemaan lähempänä totuutta.

Tuossa oli nyt paljon numeroita, mutta olennainen havainto on siis se, että Olkiluoto kolmosen valmistuttua vuonna 2020 tuontisähkön tarve lienee enää 2-4 terawattitunnin luokkaa, joka on vallan hyvin korvattavissa aurinkoenergialla.

Kysymys kuuluukin: mihin tarvitsemme Fennovoiman ydinvoimalaa? Suomella olisi nyt tuhannen taalan paikka perua koko järjetön hanke.

Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös arvoista. Uusiutuva energia mahdollistaa tuottavia investointeja, jotka kohdistuvat tasaisesti eri puolille maata. Siten voisimme ottaa askelen kohti Tanskan mallia, mikä tarkoittaa siirtymistä keskitetystä energiasysteemistä puolihajautettuun. Se loisi myös työpaikkoja tasaisesti ympäri maata. Hyvä kotimainen esimerkki tästä on Vaasan yliopiston Levón-instituutin Energiakylä-projekti, joka tähtää kohti energiaomavaraisuutta Pohjanmaan maakunnissa.

Sen lisäksi, että Olkiluoto kolmonen tulee tuottamaan 14 TWh sähköä, niin samalla se tuottaa myös kymmeniä tonneja uraanioksidia ja fissiotuotteita, esim. plutoniumia sisältävää jätettä. Vuonna 2013 Talouselämän teettämän tutkimuksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista vastusti lisäydinvoiman rakentamista ja vain reilu neljännes kannatti sitä. Eli demokratia ei kovin hyvin toteutunut siinä vaiheessa, kun eduskunta antoi periaateluvan Fennovoiman uudelle voimalalle.

Ennen äänestystä tietokirjailija Risto Isomäki lähetti kansanedustajille kirjeen, jossa hän kertoi Rosatomin hankkeesta Intiassa. Se on suorastaan hauskaa luettavaa – ellei asia olisi niin vakava. Kirjeessään Isomäki kirjoittaa muun muassa näin: “Tässä hankkeessa on jo muutenkin olemassa hyvin iso riski siitä, että Fennovoima putoaa jossakin vaiheessa rahattomana veronmaksajien syliin, samalla tavalla kuin Talvivaara.” Fennovoiman kanssa on vain se ero, että summat ovat monin kymmenkertaiset.

Olen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa, mutta riippumatta siitä tulenko valituksi vai en, lupaan, että asia ei jää tähän. Harkitsen parhaillaan, voisiko asiasta tehdä kansalaisaloitteen. Yhtä ainoaa ydinvoimalaa vastaan sellaista ei voi suunnata, sillä aloitteen pitää olla lakialoite. Niinpä se voisikin olla Saksan malliin lakialoite lisäydinvoiman rakentamisen kieltämiseksi. Fennovoimalta käsittääkseni puuttuu vielä voimalan rakentamislupa, joka saattaa mennä seuraavan hallituksen käsittelyyn.

Toivon, että seuraavasta hallituksesta muodostuu demokratiaa kunnioittava elin, eikä sellainen kuin on edeltäjänsä.

P.S. Tässä vielä Risto Isomäen kirje kokonaisuudessaan. Suosittelen lämpimästi lukemaan.

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/26274-tietokirjailija-risto-isomaen-hurja-varoitus-kansanedustajille-fennovoima-aanestyksen-alla-olen-pahoillani-etta-lahetan-taman-viestin-vasta-nyt

 

Rahareformin avulla perustuloon

Tämä kirjoitus jatkaa blogisarjaani, jonka ensimmäisessä osassa perustelin miksi perustuloon pitäisi siirtyä.

http://findianajones.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185424-perustulo-lienee-ainoa-vaihtoehtomme

Toisessa osassa tein suuntaa antavan laskelman, josta käy ilmi paljonko olemme pönkittäneet yksityisiä, ulkomaisia pankkeja ja sijoittajia, ja siten edistäneet tuloerojen maailmanlaajuista kasvua niin, että nyt 1 % omistaa 48 % kaikesta omaisuudesta.

http://findianajones.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186530-perustulo-vai-suuret-tuloerot

Vaikka laskelma ei ole tarkka, niin se osoittaa, että rahamarkkinoiden vapauttamisen jälkeen kansantaloudesta on valunut satoja miljardeja ulos maasta. Lisäksi tämän hetkinen valtionvelka on samaa luokkaa, mitä olemme vuosien varrella maksaneet valtionvelan korkoja sekä EU:n jäsen- ja muita nettomaksuja. Reaaliaikaisen velkakellon mukaan velka on nyt 96 miljardia.

Kun viimeksi esitin kysymyksen, että voisiko nuo sadat miljardit jatkossa koitua kansantalouden hyväksi, niin joku jo ehti kommentoida, että nyt on kyse suuresta ajatusloikasta. Tavallaan onkin, mutta ei tarvitse kuitenkaan mennä historiassa kovin pitkälle taakse päin, kun asia oli näin. Vielä 1980-luvulla Suomessa oli oma keskuspankki ja kansallisia pankkeja kuten esim. Postipankki. Rahareformissa ei ole kyse sen kummallisemmasta asiasta kuin paluusta tähän vanhaan, hyvään systeemiin, missä pankkitoiminta ainakin osittain koitui kansantalouden hyväksi.

Ikävää asiassa on se, että suuri osa kansasta ei ole lainkaan perillä nykyisestä rahanluonnista, joka pönkittää yksityisiä pankkiireja siinä määrin, että myös valta on luisunut heidän käsiinsä. Pankki ei siis lainaa olemassa olevaa rahaa, vaan rahanluonti tapahtuu sillä kyseisellä hetkellä, kun asiakas nostaa vaikkapa asuntoluoton ja pankkivirkailija painaa enteriä, jolloin juuri syntynyt “raha” kirjautuu pankin taseeseen. Luoton maksuaika on monesti pitkä, joten asunnon hinta saattaa korkojen myötä lähes tuplaantua, ennen kuin lainan viimeinen lyhennys on suoritettu.

Suomen Talousdemokratia ry:n tiedottaja Ville Iivarinen onkin esittänyt pari varsin kutkuttavaa kysymystä: ”Koska monet kuvittelevat, että raha luodaan jo nyt julkisen vallan toimesta ja että rahapolitiikka on viranomaisten hallinnassa, niin miksei muutettaisi tätä systeemiä sellaiseksi? Vai onko parempi jatkaa niin, että valtiot ovat korviaan myöten veloissa pankeille, joita ne saavat vielä vähän väliä olla pelastamassa konkurssilta?”

Sitten heti kohta joku jo huutaa, että sehän on sosialismia; ei se käy. No, toki voidaan ajatella, että yksityisen sektorin kansallistaminen on sitä, mutta yhtä hyvin on sekin, kun finanssisektorin toteutuneet riskit jälkikäteen sosialisoidaan veronmaksajien maksettavaksi. Ja nykyään tämä tapahtuu yhä useammin ja yhä suurempina apupaketteina – varsinkin ollessamme EU:n jäseniä.

Kirjoitin joskus asiasta kansantajuisesti näin.

”Nykyistä pankkitoimintaa voisi verrata kyläyhteisöön, jossa joku uhkapeleihin koukkuun jäänyt addikti käy viikoittain kasinolla pelaamassa rulettia. Jos hän voittaa, niin hän pitää rahat, mutta mikäli hän häviää, niin kyläyhteisö maksaa tappiot. Missään kyläyhteisössä ei suvaittaisi moista, mutta kansainvälisessä finanssipolitiikassa se on itsestäänselvyys. Mitään muuta liiketoiminnan sektoria ei tueta siinä määrin kuin yksityistä pankkitoimintaa. Se on samalla tulonsiirto köyhiltä rikkaille, sillä loppupeleissä voitot – jättisuurien optioiden muodossa – keräävät vain harvat ja valitut.”

Ja vaikka unohtaisimme apupaketit, niin silti vuotuinen menetys pelkkinä korkoina on mahtava kakku. Tosin nyt ”nollakorkojen” aikaan on huono hetki laskea vuotuisia korkomenojamme, mutta pitää muistaa, että vaikka valtio saakin juuri nyt erittäin halpakorkoista lainaa, niin uusi luottoluokitus saattaa jo muuttaa asiaa. Ja joka tapauksessa 10 vuoden kuluttua asia voi olla jo täysin toinen.

Tehdään pari esimerkkiä. Kansantalouden velka (ilman rahoitusalaa) on tällä hetkellä noin 450 miljardia, jonka keskimääräinen korkoprosentti lienee parin prosentin luokkaa. Se tarkoittaa, että vuodessa maksamme 9 miljardia pelkkinä korkoina. Mikäli keskimääräinen korkoprosentti nousisi neljään, niin vuotuinen korkomeno olisi 18 miljardia, ja sitä kansantalous ei kestäisi, mikäli maksaisimme siitä suurimman osan ulos maasta, niin kuin nyt tapahtuu. Eikä se kestä edes tätä nykyistä menoa.

Perustulon osalta nojaan esityksessäni Vasemmistoliiton ja Vihreiden jo olemassa oleviin malleihin. Varsinkin Vihreät ovat tehneet pikkutarkkoja laskelmia käyttäen apunaan mikrosimulaatioanalyysia. He sanovatkin, että perustuloa on tutkittu tietokonemalleilla jo niin paljon, että sen voidaan osoittaa olevan staattisessa tarkastelussa taloudellisesti mahdollinen. Vihreiden mallissa tuloeroja kuvaava gini-kerroin laskisi vajaalla prosentilla sen ollessa Suomessa nyt noin 28. Vasemmistoliiton mallissa se luultavasti laskisi vähän enemmän, sillä heidän esittämänsä perustulon suuruus on hieman suurempi, 750 e/kk.

Laskin, että päästäksemme ehdottamaani 1 000 euron perustuloon (jokaiselle täysi-ikäiselle Suomen kansalaiselle), valtion kirstuun pitäisi kilahtaa noin 12 miljardia vuodessa enemmän kuin mitä jo olemassa olevat perustulomallit lupaavat (750 e/kk). Mutta kun otetaan huomioon asian elvyttävät vaikutukset, niin summa voisi olla reilusti pienempi.

Rahareformin avulla sen saavuttaminen onnistuisi helposti. Merkille pantavaa laskelmassa on lisäksi se, että viime kädessä verotusta ei tarvitsisi nostaa. Päin vastoin, sitä voisi laskea elvytyksen alettua jylläämään. Reformin detaljit voidaan toteuttaa monella eri tavalla, enkä ota nyt kantaa, mikä olisi se paras tapa. Haluan vain tuoda esille asian mittakaavan ja siihen liittyvän ideologisen pullonkaulan.

Mielestäni yksityistämisen tie on jo nähty, enkä voi ymmärtää, mikä siinä kansallistamisessa on monen mielestä niin pahaa. Kaikki arvostavat Suomen hienoja kansallismaisemia, kuten vaikkapa Kolia. Miksei myös hyvinmenestyvä kansantalous voisi olla ihailtavaa? Miksi kansallivarantomme pitää myydä? Ymmärrän kyllä, että se on esim. Björn Wahlroosin agendalla, koska hän saattaisi sen avulla saada lisää pelimerkkejä rahasampoonsa. Hän kun on Ruotsissa kirjoilla, niin hän olisi varmasti valmis myymään vaikka Kolin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi myös Keskustapuolue on valmis myymään valtion omaisuuden.

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2014/03/10/hs-kokoomus-ja-keskust…

Tai tarkemmin ajatellen kyllä minä ymmärrän senkin, että Sipilä on valmis myymään vaikka koko Suomen, koska silloin ei tarvitsisi ottaa niin paljon velkaa eikä puuttua mihinkään olennaiseen. Siten voisi porskuttaa suhteellisen helposti taas yhden vaalikauden. Myisi ja söisi ja joisi. Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi myös kansalaiset ovat siihen valmiita.

Eikö kukaan ole pelannut lapsena Monopolia? Siinä tavoitteena on mahdollisimman järkevillä investoinneilla aiheuttaa vastustajalle konkurssi, eli saada tämän rahat ja muu omaisuus loppumaan (wikipedia). Wahlroos ja kumppanit pelaavat juurikin tätä samaa peliä Suomen valtiota vastaan. Viime aikoina hallitus vaan on pelannut siihen samaan maaliin ja Suomen kansantalous on kohta konkurssin partaalla. Nyt vaalien alla luvataan jatkaa samaa peliä.

Sivumennen sanottuna, tiesittekö, että esim. kaivostoiminnan osalta Suomea pidetään yleisesti jo Pohjolan Kongona? http://areena.yle.fi/radio/1881370

Ihmettelen näitä asioita samaan tapaan kuin Havukka-ahon ajattelija, ja olisin kovin kiitollinen, jos joku voisi selittää, mikä siinä on niin paljon paremmin, jos Wahlroos ja kumppanit keräävät kaiken, kuin että itsellekin jäisi jotain. Kerrottakoon taas, että Nalle saa tänä keväänä rahasammostaan 25 miljoonaa osinkoina, mikä tekee päiväpalkaksi 68 493 euroa – viikonloput mukaanlukien. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että tilanteen annetaan olla niin kuin se on. Ja ellette usko, että asia voitaisiin muuttaa, niin sitten olette menettäneet jo uskonne. Se ei ole mistään muusta kiinni kuin kansan tahdosta.

Maailmalla toimii tälläkin hetkellä iso liuta julkisia pankkeja. Yksi hyvin menestyvistä löytyy Yhdysvalloista. Se on Pohjois-Dakotassa osavaltion omistama BND-pankki, joka auttaa yritysten, kuluttajien ja opiskelijoiden lainansaantia kohtuulliseen hintaan. Pankin johtajat eivät saa minkäänlaisia optioita, vaan he tyytyvät normaaliin palkkaan. Lisäksi pankin missio on luoda uusia työpaikkoja. Sen vuoksi pankki tarjoaa yrityksille lainoja alle markkinakorkojen, mikäli yritykset luovat ainakin yhden työpaikan jokaista 100 000 dollarin lainasummaa vastaan.

http://banknd.nd.gov/

BND-pankki tahkoaa hyvää tuottoa osakkailleen – eli osavaltiolle – eikä Wall Streetin pankkikriisi ja lama horjuttanut sitä lainkaan. Sen tähden muutkin Yhdysvaltain osavaltiot – joista monet ovat Detroitin ohella velkataakkansa kanssa konkurssin partaalla – ovat kiinnostuneet perustamaan omia pankkeja. Sitä varten on luotu erillinen Public Banking Institute auttamaan osavaltioita pyrkimyksissään.

Myös Euroopasta löytyy vastaavanlaista toimintaa. Saksassa toimii GLS Bank, jonka toiminta perustuu tiukoille ekologisille ja sosiaalisille periaatteille. Se lainoittaa koulutushankkeita, asumista, uusiutuvan energian tuotantoa, luomuviljelyä ja myöntää mikrolainoja. Pankin periaatteisiin kuuluu, että asiakas saa itse päättää, mille sektorille haluaa rahansa lainattavan. Pankki toimii läpinäkyvästi, sillä se ylläpitää julkista listaa jokaisesta antamastaan lainasta.

Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Jos palataan vielä Postipankkiin, niin kerrottakoon, että Japanin Postipankilla on hallussaan viidesosa Japanin kansallista velkaa ja valtiolla on muutenkin toimiva julkinen pankkijärjestelmä, joka luotottaa alhaisella korolla ilman pelkoa kansainvälisten velkakirjamarkkinoiden ailahteluista. Suurin osa Japanin kansallisesta velasta on kotimaisissa käsissä. Tämä selittää miksi Japani, jolla on maailman suurin velkataakka/bkt, pysyy silti pinnalla.

Kyse on sitä paitsi perustavaa laatua olevista asioista. Kyse on arvoista ja tulevaisuudesta. Vaihtoehtoina on joko se, että totaalisesti romutamme hyvinvointivaltiomme ja vahvistamme mainettamme Pohjolan Kongona tai sitten käännämme vihdoinkin kurssia. Kyse on myös siitä, että velkarahaan perustuva talous pitkälti aiheuttaa sen kuluneeksi mantraksi muodostuneen hokeman ikuisesta talouskasvusta, joka on käytännössä sula mahdottomuus.

Yhteenvetona todettakoon, että rahareformin avulla oma kansantalous voisi huomattavasti paremmin ja samalla se olisi kädenojennus kohti kestävää kehitystä. Suomi voisi kerrankin toimia esimerkkinä muille kansoille, ja seuraajia varmasti löytyisi, sillä näistä asioista käy nyt maailmanlaajuisesti kova pöhinä.

 

Perustulo vai suuret tuloerot?

Tämä kirjoitus liittyy blogisarjaani, jonka ensimmäisessä osassa pohdiskelin otsikolla “Perustulo lienee ainoa vaihtoehtomme?”. Tämä siksi, että automaation ja robottien takia koko maailmaa uhkaa massatyöttömyys. Tästä ovat varoitelleet niin Maailmanpankki kuin monet ekonomistitkin.

Edellinen blogini tässä.

http://findianajones.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185424-perustulo-lienee-ainoa-vaihtoehtomme

Siinä siteerasin Martin Fordin ajatuksia ratkaisuksi ongelmaan. “Kun ihmistyövoima vähenee merkittävästi, verotus ei voi perustua palkkatyöhön. Ford esittääkin yritysten käyttökatteen verottamista. Fordin mukaan uudet verot eivät olisi yrityksille ylitsepääsemätön ongelma, sillä oletuksena on, että voitot lisääntyvät ja työvoimakustannukset poistuvat lähes kokonaan. Lisäksi verotuksen suuruus riippuisi myös toimialasta.“

Jotta saamme mittasuhteet asioille, niin luodaan katsaus viime vuoden verokertymään. Vuoden 2014 yhteisöverotuotto jäi alle neljään miljardiin euroon, mikä on noin miljardi vähemmän mitä vuosi aiemmin. Syynä tähän on yhteisöverokannan alentaminen 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että viime vuoden verokertymästä 29 miljardia euroa oli henkilöasiakkaiden tuloveroa.

Viime aikoina on usein nostettu esiin summa 74 miljardia. Sen verran olemme vuoden 1990 jälkeen maksaneet valtionvelan korkoina yksityisille sijoittajille, lähinnä ulkomaalaisille rahastoille, eläke- ja vakuutusyhtiöille sekä pankeille. Tällä hetkellä valtion lainapapereiden kotimainen omistus on vain 10 % luokkaa. Jos summaan lisätään Suomen maksamat EU-jäsen- ja rakennerahastomaksut, niin nettomenetys nousee noin 10 miljardilla. Ja jos siihen vielä lisätään pankkitukina ja muina apupaketteina maksetut, menetyt miljardit, niin päästäänkin jo lähelle 96 miljardia, joka on valtionvelan suuruus tällä hetkellä. Hassua, vai mitä?

Onhan EU-jäsenyydestä ollut hyötyäkin. Esimerkiksi tietyt ulkomailta tuodut hyödykkeet ovat varmaankin olleet halvempia ostaa EU:n sisä- kuin ulkopuolella. Mutta lopulta tämäkin hyöty on ollut vain hetkellinen ilo, sillä ulkomainen tuonti aina väistämättä karsii työpaikkoja kotimaassa, heikentää verotuloja ja lisää alijäämää. EU:sta on ollut pitkässä juoksussa paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Olisiko siis aika erota EU:sta ja korvamerkitä siitä koituvat säästöt perustulon rahoittamiseksi?

Vaikka 96 miljardia on käsittämättömän iso summa, niin sekin on vielä pientä, kun katsotaan kansantalouden koko velkasummaa. Tilastokeskuksen ja Suomen Pankin velkatilastojen mukaan Suomen julkisella taloudella (valtio, kunnat) on velkaa noin 110 miljardia, kotitalouksilla 140 miljardia, yrityksillä 200 miljardia ja rahoitusalalla 600 miljardia euroa. Velkaa on siis kaikkiaan yli tuhat miljardia euroa.

Suoritan nyt karkean, suuntaa antavan kalkulaation, jossa unohdan rahoitusalan velan. Silloin kansantalouden harteille jää 450 miljardin euron velat. Muistamme, että vuoden 1990 jälkeen valtio on maksanut korkoja 74 miljardia velasta, jonka suuruus on nyt 96 miljardia. Jos oletamme, että kansantalouden velkakehitys kokonaisuudessaan on noudattanut valtionvelan kehitystä, niin korkojen osuudeksi tulee 347 miljardia velasta, joka on nyt 450 miljardia.

Laskelma voi olla siis pahasti pielessä – ja ainakin siltä osin onkin, että valtio saa lainaa edullisemmalla korolla kuin kotitaloudet, joiden korkohaitari liikkuu halpakorkoisesta asuntolainasta kulutusluottojen kautta aina huikeisiin pikavippien korkoihin. Tosin viimeksi mainittujen osuus kokonaispotista jäänee mitättömäksi, mutta kertoo kuitenkin sen, että yleensä pienituloisimpien rahoituskulut ovat suhteessa kaikista suurimpia.

Oletettavaa siis on, että koko kansantalous on maksanut viimeisen neljännesvuosisadan aikana – sen jälkeen, kun rahoitusmarkkinat vapautettiin – korkoja huomattavasti enemmän kuin tuo hatusta vedetty 347 miljardia. Jos leikitään, että summa olisi pyöreät 400 miljardia, niin se tarkoittaisi, että kansalaiset ovat maksaneet 16 miljardia korkoja joka ikinen vuosi. Se on siis neljä kertaa enemmän mitä valtio sai viime vuonna yhteisöveroa.

Kun vielä tarkastellaan veroasteen kehitystä, niin huomaamme, että vuonna 1980 se oli 35,3 ja tällä hetkellä se on jo liki 45. Mihin siis verorahamme ovat menneet? Suuri osa niistä on mennyt ulkomaisille sijoittajille ja pankeille. Esimerkiksi Britannia on yksi merkittävä kohdemaa, sillä monien kansainvälisten pankkien ja sijoittajien kotipaikka on Lontoossa. Jos näille kasvottomille sijoittajille haluaisi antaa kasvot, niin tässä voisi olla yksi esimerkki.

http://www.hs.fi/talous/a1393212692326?jako=5fc1e1156254ddc74ef93ce2c38bf929&ref=og-url

Artikkeli kertoo kuinka Britannian suurin pankki HSBC ryhtyi kiertämään EU:n asettamaa bonuskattoa kiinteiden palkkiohyvitysten avulla. Sen johdosta toimitusjohtaja Stuart Gulliver saa parin miljoonan suuruisen kiinteän palkkiohyvityksen 1,45 miljoonan euron vuosipalkkansa lisäksi. Palkalla ja palkkioilla ei ole merkitystä sikäli, että varsinaisen tienestinsä nämä gulliverit keräävät kevyesti verotetuilla tai osittain veroparatiisien kautta kierrätetyillä osingoilla. Artikkeli vaan osuvasti kertoo kuinka röyhkeäksi peli on mennyt, kun he avoimesti haluavat osoittaa, että mitkään maailman lait eivät heitä koske, sillä aina löytyy kiertotie.

Nyt joku saattaa ajatella, että kun ottaa asuntolainan kotimaassa toimivasta pankista, niin se hyödyttää samalla kotimaista kansantaloutta. Mutta pankkien omistus on hajaantunut ympäri maailman. Esimerkiksi vuonna 2011 suomalaisten yhteisöjen ja yksityishenkilöiden omistusosuus Nordean osakkeista oli vain 31 %. Lisäksi yli 60 % suomalaisten luotoista ja talletuksista on ulkomaisten pankkien hallussa.

Koska olen kirjoilla Salossa, niin en malta olla ottamatta esille kotikonnuilla majailevaa kartanonherraa. Kirjoitin syksyllä ilmestyneessä kirjassani myös Nallesta ja Nallen puurorahoista. Esimerkkini liittyy jo vuodentakaiseen, jolloin Wahlroos sai “rahasammostaan” osinkoja 19,4 miljoonaa. Heti seuraavalla viikolla hän valitti, ettei bisnes kannata Suomessa. Laskin silloin piruuttani, että pelkillä osingoilla Wahlroos tienasi päivää kohti 53 150 euroa – viikonloput mukaan lukien. Muutamassa tunnissa hän tienasi saman, mitä työmarkkinatuella elävä vuodessa, mutta silti hän jankutti lehtien palstoilla, että moiset tulonsiirrot pitäisi lakkauttaa. Nyt Nallen potti on kasvanut 25 miljoonaan euroon, siitä voi jokainen laskea paljonko päivätienesti on kohonnut vuoden takaisesta.

Kysymys kuuluukin, olisiko nämä sadat miljardit suomalaisten maksamat korkoeurot – tai edes osa niistä – voineet ohjautua vaikkapa perustulon rahoittamiseen sen sijaan, että ovat pönkittäneet täysin kieroon kasvanutta tuloerojen kehitystä. Tai voisiko niin tapahtua jatkossa? Oma vastaukseni kuuluu, että kaikki on mahdollista, mikäli asiaan löytyy poliittista tahtoa.

Ratkaisun nimi on rahareformi. Siitä sitten tarkemmin seuraavassa blogissa.