Kiina-ilmiö

Viime keväänä kirjoitin matkakirjassani näin: “Dollarin valta väistyy ennemmin tai myöhemmin, sillä Kiinan talous ajaa aivan kohta Yhdysvaltojen ohi ja menee menojaan. Tuskin Kiina siinä vaiheessa kumartaa dollarin perään, vaan silloin alkaa keskinäinen kamppailu maailman herruudesta Intian kanssa. Se tarkoittaa maailmantalouden ja -politiikan painopisteen paluuta tänne Aasiaan, jossa se olikin vielä 1700-luvun alkaessa.”

 

Paljon on virrannut vettä sen jälkeen Jangtse-joessa – ja hieman vähemmän täällä Etelä-Intian Aghanashinissa, jota juuri katselen kirjoituspöytäni takaa. Vuoden aikana Kiinan ostovoimakorjattu bruttokansantuote ohitti USA:n vastaavan, ja nyt Forbesin-listalla kolme maailman suurinta yritystä ovat kiinalaisia pankkeja – JP Morganin ollessa vasta neljäntenä.

 

Kaikki tämä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, ja tuntuu kuin Kiina olisi noussut yhdessä yössä halpatyömaasta maailman talousjohtajaksi. Tietenkään niille, jotka ovat seuranneet kehitystä, asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Kiinan talous on kasvanut viimeiset 30 vuotta keskimäärin 10 prosentin vuosivauhdilla. Viime vuonna kasvua oli enää 7%, ja sen ennustetaan edelleen hidastuvan. Pekingissä ei haaveilla enää nopeasta talouskasvusta, vaan nyt suurin haave saasteiden täyttämässä kaupungissa on saada takaisin sininen taivas.

 

Kiina on viime vuosien aikana pelannut shakkia monella eri sektorilla vahvistaakseen taloudellista asemaansa. Taktisia siirtoja ovat mm. oman kehityspankin ja valuuttarahaston perustaminen BRICS-maiden kanssa, joihin Kiinan lisäksi kuuluu Brasilia, Venäjä, Intia ja Etelä-Afrikka. Lisäksi Kiina on perustamassa Aasian infrastruktuuri-investointipankkia, AIIB:ta, johon monen muun Euroopan maan lisäksi myös Suomi ilmoitti eilen ottavansa osaa.

 

Eikä tässä kaikki, Kiina on jo pitkään puuhaillut uutta maailmanvaluuttaa. Se on takoitus tulla Kiinan juanista, jonka tueksi Kiina on haalinut maailman kultavaroja ja sulatot ovat käyneet kuumina, kun unssin harkkoja on sulatettu kilon paloiksi. Nyt suunnitelma on jo niin pitkällä, että viime viikkojen aikana Kiina on pystyttänyt pitkin Aasiaa suuria mainostauluja, joissa hehkutetaan uutta maailmanvaluuttaa.

 

USA on katsellut kehitystä enemmän kuin huolestuneena. Varsinkin uusi maailmanvaluutta ja BRICS-maiden suunnitelma syrjäyttää dollari keskinäisessä raaka-ainekaupassaan, on asia, jossa USA näkee punaista. Yhdysvallat tietää menettävänsä hegemonia-asemansa, mutta ennen kaikkea se pelkää dollarin romahtavan. Tähän mennessä se on pystynyt eliminoimaan kapinalliset, kuten Irakin ja Libyan, jotka ovat uhitelleet alkavansa käyttää dollarin sijasta jotain muuta valuuttaa, mutta nyt vastassa on järkälemäinen koalitio.

 

Myös Yhdysvallat on tehnyt shakkilaudalla siirtoja. Niihin kuuluu erilaiset vapaakauppasopimukset, joiden turvin USA yrittää pitkittää dollarin luhistumista. Vaikka Suomen media pääsääntöisesti tukee sopimuksia, niin aina joskus lipsahtaa.

 

Tammikuussa Iltalehden pikku-uutiseen oli eksynyt melko paljastava kappale TTIP:n todellisesta luonteesta. “Tulleja ja kiintiöitä EU:n ja USA:n välillä on jäljellä enää vähän, joten neuvottelujen todelliset väännöt koskevat sellaisia asioita kuten hormonien ja antibioottien käyttöä lihantuotannossa, kasvien geenimuuntelua, julkisia hankintoja ja ulkomaisten investoijien oikeuksia.”

 

Toissa viikolla Hesari meni jo pidemmälle: “Tellisin mukaan sekä TTIP:n että Tyynenmeren kumppanuussopimus (TPP) ovat Yhdysvalloille geopoliittinen keino hidastaa Kiinan nousua maailmanvallaksi. Sopimukset syventävät Yhdysvaltain ja sen liittolaisten yhteistyötä – ja kampittavat näin epäsuorasti Kiinaa, jota ei ole kutsuttu mukaan kumpaankaan sopimukseen.”

 

Lisäksi HS kirjoittaa yhden rivin näin: “Suomen kannalta TTIP:n lempinimi kauppa- tai kevyt-Nato on erityisen kiinnostava.”

 

USA:n shakkisiirtoihin kuuluu myös Venäjän vastaiset pakotteet, joihin se onnistui varsin helposti saamaan EU:n mukaansa. Pakotteet heikentävät ennen kaikkea Venäjän ja EU:n taloutta, mikä antaa USA:lle lisää peliaikaa Kiinan vastaisessa taistelussaan.

 

Julkisuudessa Yhdysvallat on ilmoittanut olevansa huolissaan AIIB:n kohdalla lähinnä siitä, että uusi pankki ei välttämättä noudata riittävän tiukkoja normeja hallinnon läpinäkyvyydessä tai työoloissa ja ympäristönsuojelussa. Venäjän pakotteiden osalta huoli kohdistuu Krimin kansaan. Uskokoon ken haluaa. Ennemminkin näyttää siltä, että USA haluaa sotaa koko Venäjää vastaan, jolloin siinä menisi Krimikin samalla.

 

Elämme siis historiallisesti mielenkiintoisia aikoja. Kiina-ilmiö sellaisena kuin opimme sen tuntemaan – halpatyömaana – ei tule toistumaan enää millään maailman kolkalla. Siitä pitää huolen automaatio ja robotit.

 

Suomea ajatellen tilanne ei ole kaksinen. Venäjän pakotteet vaikuttavat kaikista eniten juuri Suomeen. Ja ellei suursotaa tule, niin lisäksi on odotettavissa, että seuraavan vaalikauden aikana dollari romahtaa, mikä saa aikaan paljon suuremmat vaikutukset kuin vuoden 2008 finanssikriisi. Suomelle se tarkoittaa EU:n jäsenenä osallistumista entistä suurempiin tukipaketteihin.

 

Mainokset