”Paskalait”

Pian koittaa toukotöiden aika, ja maajussin pitäisi päättää mitä siementä ja mihin vakoon laittaa. Pahaan rakoon tuli uunituore lanta-asetus, joka kieltää lannan levityksen rinnepelloille. Kyse on siis ympäristöministeriön antamasta nitraattiasetuksesta, joka kieltää levityksen, mikäli pellossa voidaan mitata 15 prosentin kaltevuus.

 

Ylen haastattelema luomuviljelijä Antti Vauhkonen kertoo asetuksen haittaavan suunnitelmia: “Kyllä se meillä tarkoittaa, että osa pelloista jää pois kaalinviljelystä, sillä ne ovat liian kaltevia. Se merkitsee tuotantosuunnan uudelleen harkintaa, koska kaalia ei voi viljellä ilman kunnollista typpilannoitusta.”

 

Eniten asia hankaloittaa juuri luomuviljelijöitä, sillä asetus ei koske kemiallisia lannoitteita. Tästä onkin viljelijöiden keskuudessa ehditty vetää johtopäätöksiä, joiden mukaan kyse on Yaran lobbauksesta.

 

Toinen aiheeseen liittyvä kevään uutinen on, että jätevesiasetus – ns. paskalaki – sai taas lisäaikaa. Ministeri Grahn-Laasosen mukaan tarkoitus on vapauttaa kuivan maan kiinteistöt nykyisistä, kohtuuttomina pidetyistä vaatimuksista.

 

Asia koskee myös allekirjoittanutta, sillä vaimoni suunnitelmissa on alkaa tarjota ensi kesänä intialaista kotiruokaa kesäpaikassamme Perttelissä. Vaikka kyse on harrasteluontoisesta toiminnasta, niin selvitin jo toissa syksynä, mitä järjestelyjä toiminta aiheuttaa hygieniapassin hankkimisen lisäksi. Yksi terveystarkastajan vaatimuksista oli astianpesukone. Kuivan maan tontilla on vain kompostikäymälä ja kesävesijärjestelmä, joka ei vaadi järeää harmaanveden suodatusta. Mutta kunnan ympäristöinsinöörin mukaan apk:n asentaminen velvoittaisi tuhansien eurojen hintaisen pömpelin hankkimiseen.

 

Viime vuonna katselin tontilla, kun maajussit lannoittivat ympäröiviä peltoja. Tein samalla jätevesiasiasta oman, hiljaisen ratkaisuni olla liikaa hötkyilemättä. Mutta löytyy myös paljon niitä, jotka ovat hötkyilleet jo vuosia sitten. Isommille kiinteistöille on asennettu jopa 15 000 euron hintaisia järjestelmiä, joista moni on toiminut vain vuoden tai pari. Niissä talouksissa isännät ja emännät ovat kiljuneet riemusta jo kauan. Luettuaan ympäristöministerin viimeisen lausunnon he tulevat kiljumaan lisää, kun tajuavat kalliiden investointien olleen täysin turhia.

 

Itse olen ehdottomasti ympäristön suojelun puolesta, mutta asiat pitäisi osata myös suhteuttaa.

 

Palataan vielä mainitsemaani Yaraan. Juttu juontaa juurensa Kemira GrowHow-kauppaan, jonka Jyri Häkämies siunasi vuonna 2007. Kauppaan kuului myös Soklin kaivosalue, joka myytiin norjalaiselle Yaralle. Jos huhut pitävät paikkansa, niin siinä meni 207 miljoonalla 30 miljardin fosfaatit norjalaisille, jotka aikovat avata Soklin kaivoksen Savukoskelle. Suomen valtion osuudeksi jää rakentaa kaivokselle infra. Siihen on jo luvattu 200 miljoonaa valtion rahaa. Mikäli summa vähennetään kauppahinnasta, niin jäljelle jää vaivaiset seitsemän miljoonaa. Se on siis viime kädessä summa, jolla huipputuottoisa lannoitebisnes annettiin norjalaisille.

 

Soklin kaivosalueesta on kaavailtu yhtä laajaa kuin Talvivaarakin, 60 neliökilometriä. Jätevedet on tarkoitus johtaa Kemijokeen, jonne pelätään päätyvän muutakin kuin fosforia, muun muassa uraania.

 

Surullisen kuuluisaa Talvivaara-hanketta lobannut Mauri Pekkarinen ei katunut mitään vielä viime vuoden marraskuussa – ei edes kaivoksen aiheuttamia ympäristövahinkoja. Vähän sen jälkeen tehtiin päätös, jonka mukaan sijoittajat menettivät kaiken, ja nyt kaivoksen ostanee Guernseyn veroparatiisisaarella toimiva sijoitusrahasto.

 

Vedenjakajalla sijaitsevasta kaivoksesta on vuosikausia valunut nikkeliä, kadmiumia ja muita raskasmetalleja niin Oulujoen kuin Vuoksen vesistöihin. Nyt kun kaivoksen jätevesialtaat ovat tupaten täynnä, niin konkurssipesä rakentaa purkuputkea Nuasjärveen. Kainuun ely-keskuksen mukaan Talvivaaran alueelle varastoituja vesiä on kaikkiaan 9,3 miljoonaa kuutiota, josta osa olisi tarkoitus juoksuttaa 1000 kuution tuntivauhdilla suoraan vesistöön.

 

Purkuputkelta puuttuu kuitenkin niin ympäristö- kuin rakentamislupa. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston on tarkoitus käsitellä lupahakemukset huhtikuun aikana. Tilanteeseen on ajauduttu sen takia, että kaivoksen toimintaa on jo useiden vuosien ajan katsottu läpi sormien. Mikäli purkuputken rakentamiselle annetaan virallinen lupa, niin mielestäni siinä tapauksessa myös maajussit voisivat aivan hyvin jatkaa lannanlevitystä pelloilleen.

 

Tosin parempikin kohde lannanlevitykselle olisi, sillä lauantaina 11.4. Helsingissä järjestetään suuri EU:n vastainen mielenosoitus. Ei olisi pahitteeksi, että kepun äänestämisen sijaan myös maajussit antaisivat haisevan vastalauseensa politiikalle, jota EU harjoittaa ja jota nykyiset suuret puolueet kritiikittä tukevat. Luulisi, että ainakin maitotilalliset ovat saaneet tarpeekseen, kun maidon tuottajahinta on laskenut ja EU päätti viivästyttää tukien maksamista, mikä johtaa tilalliset yhä pahempaan ahdinkoon.

 

Muutenkin Suomen saama maataloustuki on muita Euroopan maita pienempi, mikä on osaltaan johtanut siihen, että Suomen nettojäsenmaksu on kohonnut jo yli miljardiin vuodessa. Ei olisi siis temppu eikä mikään siirtyä kokonaan kansallisiin tukiin.

 

Viimeksi viljelijöiden EU-vastainen mielenosoitus nähtiin Helsingissä vuonna 1999. Olisiko tullut jo seuraavan aika?

 

 

Mainokset

Kiina-ilmiö

Viime keväänä kirjoitin matkakirjassani näin: “Dollarin valta väistyy ennemmin tai myöhemmin, sillä Kiinan talous ajaa aivan kohta Yhdysvaltojen ohi ja menee menojaan. Tuskin Kiina siinä vaiheessa kumartaa dollarin perään, vaan silloin alkaa keskinäinen kamppailu maailman herruudesta Intian kanssa. Se tarkoittaa maailmantalouden ja -politiikan painopisteen paluuta tänne Aasiaan, jossa se olikin vielä 1700-luvun alkaessa.”

 

Paljon on virrannut vettä sen jälkeen Jangtse-joessa – ja hieman vähemmän täällä Etelä-Intian Aghanashinissa, jota juuri katselen kirjoituspöytäni takaa. Vuoden aikana Kiinan ostovoimakorjattu bruttokansantuote ohitti USA:n vastaavan, ja nyt Forbesin-listalla kolme maailman suurinta yritystä ovat kiinalaisia pankkeja – JP Morganin ollessa vasta neljäntenä.

 

Kaikki tämä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, ja tuntuu kuin Kiina olisi noussut yhdessä yössä halpatyömaasta maailman talousjohtajaksi. Tietenkään niille, jotka ovat seuranneet kehitystä, asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Kiinan talous on kasvanut viimeiset 30 vuotta keskimäärin 10 prosentin vuosivauhdilla. Viime vuonna kasvua oli enää 7%, ja sen ennustetaan edelleen hidastuvan. Pekingissä ei haaveilla enää nopeasta talouskasvusta, vaan nyt suurin haave saasteiden täyttämässä kaupungissa on saada takaisin sininen taivas.

 

Kiina on viime vuosien aikana pelannut shakkia monella eri sektorilla vahvistaakseen taloudellista asemaansa. Taktisia siirtoja ovat mm. oman kehityspankin ja valuuttarahaston perustaminen BRICS-maiden kanssa, joihin Kiinan lisäksi kuuluu Brasilia, Venäjä, Intia ja Etelä-Afrikka. Lisäksi Kiina on perustamassa Aasian infrastruktuuri-investointipankkia, AIIB:ta, johon monen muun Euroopan maan lisäksi myös Suomi ilmoitti eilen ottavansa osaa.

 

Eikä tässä kaikki, Kiina on jo pitkään puuhaillut uutta maailmanvaluuttaa. Se on takoitus tulla Kiinan juanista, jonka tueksi Kiina on haalinut maailman kultavaroja ja sulatot ovat käyneet kuumina, kun unssin harkkoja on sulatettu kilon paloiksi. Nyt suunnitelma on jo niin pitkällä, että viime viikkojen aikana Kiina on pystyttänyt pitkin Aasiaa suuria mainostauluja, joissa hehkutetaan uutta maailmanvaluuttaa.

 

USA on katsellut kehitystä enemmän kuin huolestuneena. Varsinkin uusi maailmanvaluutta ja BRICS-maiden suunnitelma syrjäyttää dollari keskinäisessä raaka-ainekaupassaan, on asia, jossa USA näkee punaista. Yhdysvallat tietää menettävänsä hegemonia-asemansa, mutta ennen kaikkea se pelkää dollarin romahtavan. Tähän mennessä se on pystynyt eliminoimaan kapinalliset, kuten Irakin ja Libyan, jotka ovat uhitelleet alkavansa käyttää dollarin sijasta jotain muuta valuuttaa, mutta nyt vastassa on järkälemäinen koalitio.

 

Myös Yhdysvallat on tehnyt shakkilaudalla siirtoja. Niihin kuuluu erilaiset vapaakauppasopimukset, joiden turvin USA yrittää pitkittää dollarin luhistumista. Vaikka Suomen media pääsääntöisesti tukee sopimuksia, niin aina joskus lipsahtaa.

 

Tammikuussa Iltalehden pikku-uutiseen oli eksynyt melko paljastava kappale TTIP:n todellisesta luonteesta. “Tulleja ja kiintiöitä EU:n ja USA:n välillä on jäljellä enää vähän, joten neuvottelujen todelliset väännöt koskevat sellaisia asioita kuten hormonien ja antibioottien käyttöä lihantuotannossa, kasvien geenimuuntelua, julkisia hankintoja ja ulkomaisten investoijien oikeuksia.”

 

Toissa viikolla Hesari meni jo pidemmälle: “Tellisin mukaan sekä TTIP:n että Tyynenmeren kumppanuussopimus (TPP) ovat Yhdysvalloille geopoliittinen keino hidastaa Kiinan nousua maailmanvallaksi. Sopimukset syventävät Yhdysvaltain ja sen liittolaisten yhteistyötä – ja kampittavat näin epäsuorasti Kiinaa, jota ei ole kutsuttu mukaan kumpaankaan sopimukseen.”

 

Lisäksi HS kirjoittaa yhden rivin näin: “Suomen kannalta TTIP:n lempinimi kauppa- tai kevyt-Nato on erityisen kiinnostava.”

 

USA:n shakkisiirtoihin kuuluu myös Venäjän vastaiset pakotteet, joihin se onnistui varsin helposti saamaan EU:n mukaansa. Pakotteet heikentävät ennen kaikkea Venäjän ja EU:n taloutta, mikä antaa USA:lle lisää peliaikaa Kiinan vastaisessa taistelussaan.

 

Julkisuudessa Yhdysvallat on ilmoittanut olevansa huolissaan AIIB:n kohdalla lähinnä siitä, että uusi pankki ei välttämättä noudata riittävän tiukkoja normeja hallinnon läpinäkyvyydessä tai työoloissa ja ympäristönsuojelussa. Venäjän pakotteiden osalta huoli kohdistuu Krimin kansaan. Uskokoon ken haluaa. Ennemminkin näyttää siltä, että USA haluaa sotaa koko Venäjää vastaan, jolloin siinä menisi Krimikin samalla.

 

Elämme siis historiallisesti mielenkiintoisia aikoja. Kiina-ilmiö sellaisena kuin opimme sen tuntemaan – halpatyömaana – ei tule toistumaan enää millään maailman kolkalla. Siitä pitää huolen automaatio ja robotit.

 

Suomea ajatellen tilanne ei ole kaksinen. Venäjän pakotteet vaikuttavat kaikista eniten juuri Suomeen. Ja ellei suursotaa tule, niin lisäksi on odotettavissa, että seuraavan vaalikauden aikana dollari romahtaa, mikä saa aikaan paljon suuremmat vaikutukset kuin vuoden 2008 finanssikriisi. Suomelle se tarkoittaa EU:n jäsenenä osallistumista entistä suurempiin tukipaketteihin.

 

Hiekkaa Nordean lattioilla?

Nordean väki kunnostautui viime viikolla puhumalla läpiä päähänsä. Ensin pääekonomisti Aki Kangasharju kritisoi SDP:n esittämiä veronkorotuksia sanomalla, että Suomen kokonaisveroprosentti on jo toiseksi korkein maailmassa heti Pohjois-Korean jälkeen. Totuus on kuitenkin, ettei Pohjois-Koreassa peritä veroja juuri lainkaan.

 

No, samapa tuo, en minäkään veronkorotuksia kannata, mutta pääekonomistin kannattaisi oman uskottavuutensa takia varmistua antamiensa esimerkkien paikkansapitävyydestä. Mitä veroihin tulee, niin itse laajentaisin veropohjaa ulottumaan myös paratiiseihin, samoin kuin rankkaa verosuunnittelua tekeviin suuryhtiöihin, joista moni makasaa vain 0-4% yhteisöveroa.

 

Suomen kohdalla veronkierto tarkoittaa yli 10 miljardin vuosittaista veromenetystä. Mikäli siitä saataisiin edes puolet päivänvaloon, niin valtion ei tarvitsisi tänä vuonna tehdä lisävelkaa lainkaan. Seikka, joka tuntuu pääekonomistilta unohtuneen – vai kuuluuko se saavutettujen etujen piiriin, mistä ei ole soveliasta puhua?

 

Loppuviikolla Nordean analyytikko Sanna Kurronen esitti oman viisautensa, jonka mukaan suomalaista hyvinvointivaltiota eivät aja alas puolueet, markkinavoimat tai muu ulkoinen taho, vaan suomalaiset itse, koska eivät suoriudu opinnoistaan nopeammin eivätkä halua eläköityä myöhemmin. Rappiollisena Sanna pitää myös “muodikasta downshiftaamista” ja sapattivapaita.

 

Sanna ei taida muistaa edellistä finannsikriisiä. Sen seurauksena Suomi joutui ottamaan kahtena perättäisenä vuonna 10 miljardia nettovelkaa, ja vaikutukset tuntuvat edelleen. Se johtui täysin siitä Sannan edustamasta sektorista, jolle olemme maksaneet miljarditolkulla erilaisina tukipaketteina, eikä loppua näy.

 

Viime syksynä ilmestyneessä kirjassani vertasin nykyistä pankkitoimintaa kyläyhteisöön, jossa uhkapeleihin koukkuun jäänyt addikti käy viikoittain kasinolla pelaamassa rulettia. Jos hän voittaa, niin hän pitää rahat, mutta mikäli hän häviää, niin kyläyhteisö maksaa tappiot. Missään kyläyhteisössä ei suvaittaisi moista, mutta kansainvälisessä finanssipolitiikassa se on itsestäänselvyys. Mitään muuta liiketoiminnan sektoria ei tueta siinä määrin kuin yksityistä pankkitoimintaa. Se on samalla tulonsiirto köyhiltä rikkaille, sillä loppupeleissä voitot – jättisuurien optioiden muodossa – keräävät vain harvat ja valitut.

 

Analyytikko Kurronen voisi aikansa kuluksi laskea, paljonko esimerkiksi Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos kuittaa tänä keväänä “rahasamponsa” kautta Nordean osingoilla. No, voin minäkin sen tehdä. Nalle kuittaa 68 493 euroa joka ikinen päivä – viikonloput mukaan lukien. Tämä johtuu siitä, että valtio on luovuttanut rahanluontioikeuden yksityisille liikepankeille.

 

Asian ei tietenkään tarvitsisi olla niin. Olen puhunut tästä ennenkin, mutta suuri osa ihmisistä ei taida käsittää kuinka isosta asiasta on kyse. Yritän taas.

 

Vaikka juuri nyt korot ovat alhaalla, niin siitä huolimatta esimerkiksi 20 vuoden laina-ajalla asunnon ostaja maksaa extraa lähes 50% asuntonsa hinnasta. 200 000 euron hintaisen asunnon kohdalla se tarkoittaa sadan tonnin siivua. Nykyisessä järjestelmässä kyseinen summa valuu ulos kansantalouden kierrosta, sillä Nordeakin taitaa olla jo 75% ulkomaisessa omistuksessa – ja Nalle itse on Ruotsissa kirjoilla.

 

Tällä hetkellä kansantalouden maksamista koroista karkaa noin 9 miljardia ulkomaille joka vuosi. Suurin piirtein sama summa, joka valtiolta jää saamatta veronkierron takia. Jotta saisimme pysymään nuo korkomiljardit – tai edes osan niistä – kotimaassa, niin meidän olisi syytä perustaa Norjan tyyliin julkinen pankki, joka myöntäisi edullista asunto-, opinto, ja yrityslainaa.

 

Tästä syntyvällä tuotolla voisimme rahoittaa esimerkiksi perustuloa, jonka suuruudeksi olen ehdottanut 1000 e/kk kaikille täysi-ikäisille Suomen kansalaisille. Perustulo olisi ratkaisu pitää maaseutu elävänä ja palvelut viriileinä. Se olisi konkreettinen ratkaisu synnyttää ne 200 000 uutta työpaikka, joista nyt vain esitetään kauniita lupauksia.

 

Perustulo toimisi niin starttirahana kuin sosiaaliturvana, mikä yrittäjältä tällä hetkellä puuttuu. Moni kaupungissa asuva haaveilee maallemuutosta, mutta ei uskalla toteuttaa sitä nykyisillä pelisäännöillä. Moni haluaisi toimia luomuyrittäjänä, käsityöläisenä, eläintenhoitajana, freelanserina, taiteilijana, kirjailijana, pienviljelijänä, kyläkaupan pitäjänä, matkailuyrittäjänä, etätyöntekijänä jne. Lisäksi kunnat voisivat toteuttaa erilaisia energiakylähankkeita samaan tapaan kuin Pohjanmaalla on tehty yhteistyössä Vaasan yliopiston kanssa.

 

Maaseudun aktivoituminen purkaisi taajamien sumaa ja varsinkin pk-seudun asuntokuplaa ja hulluihin hintoihin karanneita vuokria. Moni perheellinen, joka asuu kaksiossa tai kolmiossa, haaveilee isommasta asunnosta. Stadin kaksion hinnalla saisi hienon okt:n vähän syrjemmästä maaseudulta ja jäisi vielä säästöönkin. Elämänlaatu paranisi kertaheitolla.

 

Esitän nyt kysymyksen, olisitko valmis siihen, että maksamillasi asuntolainan koroilla rahoitettaisiin edellä kuvailemaani toimintaa? Vai haluatko mieluummin, että Nalle ja hänen kaverinsa keräävät koko potin, niin kuin tähänkin asti?

Kansallinen vesistrategia

Sveitsissä päämajaa pitävän Nestlén pääjohtaja Peter Brabeck-Letmathe on jo kauan halunnut luoda vedelle markkina-arvon ja poistaa sen ihmisoikeuksien joukosta. Vihdoin myös Suomessa asia on saanut vastakaikua, ja kukapa muu olisi voinut antaa hankkeelle kasvot kuin Björn Wahlroos.

 

Nestlé on kunnostautunut häikäilemättömänä vesirosvona ympäri maailmaa. Esimerkiksi Pakistanissa se on haalinut laajoja pohjavesialueita ja pumpannut niitä tyhjiksi, minkä seurauksena ihmisten kaivot ovat kuivuneet. Sitten Nestlé myy saman veden supermarketeissa ironisesti tuotenimellä Pure Life.

 

Nestlé on ollut vastakkain myös yhdysvaltalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhtiö maksaa säiliöautollisesta puhdasta lähdevettä vajaan kymmenen dollaria maanomistajalle. Kun Nestlé myy saman vesimäärän pullotettuna, niin kassaan kilahtaa 50 000 dollaria. Asukkaiden mielestä heidän talojensa ja maa-alueidensa alla olevat vesivarannot kuuluisivat heille, mutta oikeus oli toista mieltä. Nestlé saa edelleen pumpata vettä ilman että maanomistajat saisivat edes kunnon korvausta.

 

Maailman vesipäivää vietettiin eilen kuivissa tunnelmissa myös Kaliforniassa. On ennustettu, että osavaltion pohjavesivarat riittävät enää vuodeksi eteen päin. Siitä huolimatta Nestlé jatkaa pumppaamistaan 400 miljoonan gallonan vuosivauhdilla.

 

Syyskuussa 2013 EU:n komissio vastaanotti Euroopan laajuisen aloitteen kansalaisten oikeudesta puhtaaseen veteen ja laadukkaaseen vesihuoltoon. Vaikka komissio suhtautui asiaan myönteisesti, niin veden tunnustamista lakiin perustuvaksi perusoikeudeksi ei kuitenkaan vastauksessa luvattu. Komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič perusteli päätöksiä sillä, että asia kuuluu kansalliseen, alueelliseen ja paikalliseen päätöksentekoon.

 

Suomalainen pohjavesi kuuluu maailman halutuimpien joukkoon. Se sai ensimmäisenä maailmassa elintarviketurvallisuusstandardin, joka takaa veden olevan kuluttajaturvallista ympäri maailman. Onkin siis suorastaan ihme, ettei janoiset, monikansalliset yhtiöt ole jo pumppaamassa pohjavettämme. Lienee kuitenkin varmaa, että suunnitelmia on jo tehty, ja kenties yhtiöt vain odottavat vapaakauppasopimuksien ratifiointia, jonka jälkeen Suomi ei mahdollisesti voi tehdä enää muutoksia lainsäädäntöönsä.

 

Nyt olisikin siis korkea aika toteuttaa kansallinen vesistrategia, joka turvaa sen, ettei Nestlé eikä mikään muukaan yritys pääse käsiksi pohjavesivaroihimme. Yhtä tärkeää olisi kiireen vilkkaan tehdä parannuksia täysin retuperällä olevaan kaivoslainsäädäntöön. Monikansalliset kaivosyhtiöt eivät ole uhka pelkästään siinä mielessä, että nykyinen laki tarjoaa mahdollisuuden ryöstää mineraali- ja kaivannaisvaramme ilmaiseksi. Ne ovat uhka myös vesistöillemme. Yksistään Talvivaaran kaivos on jo turmellut pahoin niin Oulujoen kuin Vuoksen vesistöä. Voimme vain kuvitella, mitä tapahtuu, jos Talvivaaran kaltaisia katastrofeja tulee kymmeniä lisää.

 

Suomi tunnetaan maailmalla tuhansista puhtaista järvistä. Pitäkäämme ne myös puhtaina ja pohjavedet omassa hallinnassamme.